perjantai 10. maaliskuuta 2017

Onnellisuus

Prelimien, ylioppilaskirjoituksiin valmistautumisen ja Jetin tulevaisuuden pohdinnan keskellä on aivan liian helppo unohtaa ne pienet asiat, jotka tuovat hymyn huulilleni. Löydän itseni usein keskittymässä negatiivisiin asioihin ja stressiin paljon enemmän kuin iloon itseensä. Muistaakseni luin kerran jostain, että ihmiset eivät huomaa onnellisuutta siinä hetkessä, missä se on, vaan vasta jälkijunassa. Mutta tänään, tänään olin onnellinen.

Untitled


Koulu loppui aikaisin, kuten aina perjantaisin, aurinko paistoi, eikä minulla edes ollut extrakoulutöitä tehtävänä tänä viikonloppuna. Istuskelin talossa hetken, katsoin episodin Greyn Anatomiaa, minkä jälkeen suuntasin Jetin kanssa lenkille maalaistielle, missä en ole ollut hetkeen sen kanssa. Oikeastaan meinasin mennä metsäpolun toisella puolella olevalle aidatulle puunistutusalueelle, mutta sinne olisi ainoastaan päässyt kävelemällä pellon läpi, missä oli karvaisia ja pelottavan pitkäsarvisia ylämaanlehmiä, joten päätin sittenkin mennä maalaistielle.

Maalaistie, kuten tuota isoa rämeikköä lähistöllä kutsun, on mukava paikka antaa koirien juosta vapaana, sillä se on melkein täysin aidattu, ja yleensä karja on omilla aidatuilla pelloillaan. Syksyllä vesisade saa koko paikan tulvimaan itse maalaistietä myöten, talvisin sinne satunnaisesti sataa lunta ja ohut jääkerros peittää niittyjen tulvavedet, keväisin tie on kuivunut, mutta tulvavedet pelloilla muistuttavat pientä järveä ja kesäisin siellä on kärpäsiä kaikkialla; kamerallani, Jetissä, naamallani, siis ihan oikeasti kaikkialla. Tällä kertaa kevät oli saapunut pelloille, ja siellä oli tarpeaksi vettä kahdelle joutsenelle ja kymmenkunta vesilinnulle, ja Jet olisi voinut mennä uimaan, jos se olisi halunnut.

Tarkistettuani alueen vapaana olevien lampaiden varalta päästin Jetin irti ja ihailin koiraani sen juostessa veden rajaan, kuunnellessa sorsien lentoonlähtöjä ja sen kävellessä tarpeaksi syvälle vesistöön kastellakseen mahanalusensa sadepuvustaan huolimatta. Katsoin, kun se ravasi pitkin kevyin askelin vedenrajassa haistellen kaikkia ihmeellisiä hajuja, mitä suomaisesta vesistöstä löytyykään. Toisinaan se hidasti vauhtiaan ja tuli kävelemään vierelläni katsoen minun jokaista askeltani sen sijaan, että minä katsoin sitä, kunnes se lähti taas juoksemaan vapautuskäskyn varmistuksena saatuaan. Jet päätti olla uimatta, vaikka sen pienissä aivoissaan se sitä selkeästi pohtikin minun heitellessäni nameja ja keppiä veteen. Jet kasteli etutassunsa, mutta huomatessaan veden olevan syvempää, kuin se ajatteli se perääntyi takaisin maalle. Kauempana vederajassa oli lähemmäs kymmenen sorsaa, joten annoin Jetin lähteä juoksemaan niitä kohti, mutta juuri niiden muuttuessa mielenkiintoisiksi liikkuessaan kutsuin Jetin takaisin, ja joka kerta se kuunteli kuin unelma. Sitten se juoksi taas pitkin vedenrajaa katsoen silloin tällöin taakseen nähdäkseen minun sijaintini, kunnes suuntasimme takaisin kotiin auringon alkaessa laskea pilvien taakse. 

Untitled

Olin, niin onnellinen katsoessani koiraani juoksemassa irti pitkin niittyjä. Unohdin kaikki huoleni, kun näin sen riemun sen silmissä, liikkeissä ja koko olemuksessa siinä hetkessä. Ei ollut merkkiäkään siitä, että koiraani hidastaisi nivelrikko, eikä mikään estänyt sitä iloitsemasta hetkestä - ja kerrankin mikään ei estänyt minuakaan. Olin onnellinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Koirakolmikko kiittää kommentistasi!