keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Haaveet eivät ole enää haaveita


En ole koskaan aiemmin tainnut hyppiä innosta, kun nartun juoksut ovat alkaneet, sillä meillä ne aina tarkoittivat hulluuden partaalla olevaa Jetiä, hormoonihuuruista Nessietä ja hajujen perässä juoksevaa Patchesiä, mutta muutama päivä sitten riemastuin hurjasti, kun kuulin tulevan pentuni emon juoksujen alkaneen. Pian haaveeni ja suunnitelmani toivon mukaan muuttuvat todeksi.


Untitled
Naapurilla pari viikkoa sitten kylässä ollut pentu
Narttu lähtee pian uroksen luokse pienelle lomalle, minkä jälkeen on odotettava ja toivottava asioiden onnistuvan. Tuntuu uskomattomalta, että nyt vihdoin noin kolmen vuoden haaveilun jälkeen asiat alkavat tulla todeksi - pian pentu ei olekaan vain suunnitelma, vaan osa arkea ja harrastuksia. On myös jännittävää olla osana koko odotusprosessia, sillä vaikka meillä aikoinaan oli vanhempieni johdosta pentue (jota oli aivan eri tavalla jännittävää odottaa), niin tällä kertaa odotan aivan omaa koiraani. En edes tiedä, riittääkö minulle pentua vai ei, vai ovatko muut odottelijat niin sanotusti parempia ehdokkaita. Koitan pitää päätäni kylmänä, kunnes edessäni on pentu, ja minulle sanotaan, että tuo on sinun, mutta aika hankalaa se on, sillä eihän näistä asioista voi olla innostumatta.

Pentu tulee olemaan ensimmäinen koira, jonka olen kouluttanut pennusta lähtien itse. Minä olen etsinyt kasvattajan, löytänyt mieleiseni yhdistelmän ja käynyt töissä varautuakseni pentuun myös rahallisesti. Jethän tuli omiin nimiini vasta vanhempana, ja vasta tänä vuonna aloin maksamaan kaikki sen kulut (eli ruuat), vaikka eläinlääkärikulut olenkin aina maksanut itse sen ollessa minun. Tuleva pentu on kuitenkin jo alusta lähtien minun, ja annan itseni innostuakin hieman, sillä olen malttanut sitä odotella useamman vuoden, vaikka helposti haluan asioiden tapahtuvan nyt heti. 

Pentu on - jos asiat sujuvat suunnitellusti - luovutusikäinen vasta huhtikuussa, mikä on ajankohtana todella hyvä, sillä silloin minulla on pitkä loma, pari viikkoa koulua, ja noin viisi viikkoa opintovapaata, milloin pysyy rutiini opiskelujen takia, mutta kokeiden vähentyessä viikko viikolta tulee enemmän aikaa itselle ja pennulle. Sen jälkeen onkin vain muutama hassu koulupäivä tai pätkittäinen -viikko, kunnes alkaa kesäloma. Seuraava vuosi onkin sellainen sosiaalipainoitteisempi vuosi yleisesti ottaen, ja silloin minulla on vähemmän aineita, sillä lähinnä teen lisäopintoja muutamaan aineeseen. 

Peruskoulun loputtua pentu onkin jo oppinut kunnon koirakansalaisena olemisen perusteet, eikä toivottavasti enää vedä pissakakkarumbaa, milloin se menee ihan mukavasti Jetin seurana yliopistoaikana, sillä yksin ollessaan ne saavat seuraa toisistaan, ja minä muistan välillä rentoutuakin opiskelujeni ohella niitä lenkittäessä ja niiden kanssa harrastaessa. Se on win-win.


Nyt sitten odotellaan, pentukuumeillaan, pallottelen naapureilla vierailevia ja asuvia pentuja, ja keväällä toivon mukaan minulla on omani. Kevytmetallihäkki huoneessani täyttyy pikkuhiljaa yhä suuremmalla määrällä tavaraa, eikä minulta puutukaan kuin vesikippo, nimilaatat, pentupanta (ostin liian ison marraskuussa) ja vielä lisää leluja. 

Onko muilla pentukuumetta?

2 kommenttia:

  1. Ooo, aivan ihanaa!! <3 Tsemppiä sulle odotteluun! :) Mä en kärsi pienintäkään hiventä pentukuumetta, koska realistisuus omasta elämäntilanteesta ylittää kaikki ylisöpöt pentukuvat. Mä tiedän, kuinka kovasti mulla on jo pelkästään Fallessa hommaa ja haluan panostaa täysillä vain siihen. Lisäksi mulla ei yksinkertaisesti riittäisi aika toiseen koiraan, kun yksikin vie sitä niin paljon. Haluan, että sitten joskus kun hankin koiran, niin mulla on paljon aikaa panostaa siihen pentuvaiheessa, jotta tajuaisin tehdä ainakin osan niistä asioista, jotka jäi Fallen kanssa pentuaikana tekemättä. Fallen olessa pentu minulla olisi ollut aikaa, mutta oma tietotaito koirista ei ollut sillä tasoilla kuin nyt ja siksi hyödyllisiä juttuja jäi tekemättä. Välillä mietin, kuinka paljon helpommalla olisin päässyt, kun olisin tehnyt kovan työn hyvien pohjien luomisesta niin arkeen kuin harrastuksiin jo pennun kanssa. Mutta toisaalta olen ihan äärimmäisen kiitollinen, kuinka paljon mä olen Fallelta oppinut, niin sitten joskus seuraavan kanssa on varmasti helpompaa :) (niin, ja eihän kaiken tarvi olla aina helppoa ;) Tää kommentti nyt ehkä vähän ajautui sivuraiteille aiheesta, mutta ymmärsit varmaan pointtini :D

    Ja hei vaikka mä en kärsi pentukuumeesta, niin musta on äärimmäisen kiinnostavaa lukea pentupostauksia ja on hienoa seurata blogeja, jossa näkee pennun kasvun aikuiseksi. Silloin saa vähän kuvaa myös siitä, millainen työ saattaa johtaa minkälaisiin tuloksiin ja on muutenkin kiva nähdä, miten koira kasvaa ja kehittyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Joo, itseni piti hankkia pentu jo aikoja sitten, mutta lopulta päätin, että 2017 olisi paras ajankohta, sillä silloin minä oikeasti ehdin siitä kunnon koirakansalaisen kasvattamaan, ja olemaan tekemättä juurikin samoja virheitä, kuin Jetin kanssa on tullut tehtyä. Tosiaan ymmärrän pointtisi, sillä helpompaa tehdä alusta lähtien kunnolla, sillä niitä haasteita tulee aivan varmasti muualtakin kuin huonommista pohjista.

      Jet on nyt pennun tullessa lähemmäs kuutta vuotta kuin viittä, ja pennun ollessa harrastusiässä realisesti ajatellen Jetin kokoinen koira alkaa pikkuhiljaa eläköitymään. Siihen nähden tämä ajankohta on myöskin aika bueno.

      Itse tykkään myös lukea blogeja, missä pääsee seuraamaan ns. pienestä pitäen koiran kasvua, sillä se on mielenkiintoista ja samalla on kenties helpompi pysyä tavallaan ”tarinan" kärryillä, kun voi alusta asti lukea.

      Poista

Koirakolmikko kiittää kommentistasi!