keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

ūüíĒ

On niin järjetömmän kova ikävä Nessietä - pientä monsterikoiraani. Siitä on jo melkein kolme viikkoa, kun menetimme sen. Suru on ollut suuri, vaikka se ei aina näkyisikään. Vaikken ole viettänyt kaikkia näitä päiviä istuen huoneessani itkien Nessien perään, ei se tarkoita, ettenkö ikävöisi sitä. Vaikka olenkin pitänyt hauskaa lansujen kanssa, ei se tarkoita, että olisin unohtanut Nessien. Ikävöin sitä, niin paljon. Voi mun pieni ruskea monsterikoira, miksi tämän kaiken olikaan päätyttävä näin pian? Miksi?

WP_20160425_19_58_43_Pro

Ensimm√§isin√§ p√§ivin√§ ilman Nessiet√§ en oikein k√§sitt√§nyt, ettei sit√§ en√§√§ ole. Ett√§ se on en√§√§ pelkk√§ muisto. Kun olimme tulossa seuraavana p√§iv√§n√§ sen mentyksest√§ rannalta kotiin, ajattelin ”kun p√§√§st√§√§n kotiin, vien Nessien lenkille” ja sitten todellisuus iski vasten kasvojani, kun tajusin, ettei sit√§ en√§√§ ole. Todellisuus rikkoi taas kerran kaikki ne haaveet ja suunnitelmat. Se vei pois jopa ne arjen pienet asiat. Aluksi aina, kun vanhempieni puhelin soi minun oli puhelun j√§lkeen kysytt√§v√§, kuka siell√§ oli, koska lapsen lailla minussa eli viel√§ pieni pala toivoa, ettei Nessiet√§ oltaisikaan lopetettu. Toivoin, ett√§ el√§inl√§√§k√§rit olisivat maagisesti keksineet jotain, mit√§ vain, jolla ”korjata” Nessien, vaikka tiesin, ettei niin k√§y. Vaihtoehdot k√§ytiin l√§pi jo aiemmin, eik√§ muita oikein ollut. Ei ainakaan sellaisia, jotka olisivat olleet koiralle reiluja.

Lopulta tajusin, ettei Nessie olisi tulossa takaisin. Tajusin, että se oli kuollut. Koitin olla miettimättä Nessietä. Täytin päiväni tekemisellä, sillä silloin, kun en tehnyt mitään Nessie täytti ajatukseni ja minulle tuli ikävä ja ahdistus. Koirasta puhuessa tai sitä muistellessa koitin pitää tunteet taka-alalla. Selitin joillekin, joiden kanssa se tuli puheeksi vain kylmät faktat aivan, kuin se olisi ollut vain tarina, jonka luin jostakin. Aivan, kuin se ei olisi ollut minun monsterikoirani. En tehnyt, niin sen takia, etten olisi välittänyt. En todellakaan. Tein ja teen niin siksi, että se oli minulle liian tärkeä. Teen niin siksi, että se on minulle helpompaa. Minun on helpompi pitää itseni kasassa siitä puhuessä pitäessäni tunteet taka-alalla. Koska muuten se sattuisi liikaa edes mainita Nessie.

WP_20160614_18_16_54_Pro

Nyt Nessie tulee mieleeni kaikista pienistä asioista. Se tulee mieleeni, kun menen pihalle, eikä kumpikaan koirista juokse heti portille, vaan ne nousevat aivan rauhassa ylös tullakseen sitten moikkaamaan minua iloisesti. Nessien aikana koko kopla rynnisti aina portille hirveän huutokuuron kera heti, kun avasin talon ulko-oven. Nessie tulee mieleeni, kun kävelen joitain lenkkireittejä kotosalla, tai kun mietin yhtä luontopuistoa, minne vein sen, että se saisi uida vielä viimeisen kerran. Se tulee mieleeni silloin, kun menen alakerran ikkunalle, eikä kumpikaan lansuista vaivaudu pujottelemaan metallisen rakennustelineen väleistä päästäkseen ikkunalle silitettäväksi, ellen lässytä tarpeaksi Jetille. Nessie tuli sen ikkunan alle joka kerta kiiveten vasten neliskanttista maassa olevaa kiveä, jotta yletyin silittämään sitä. Nessie tulee mieleeni arjen pienistä asioista, joissa se oli aiemmin mukana, muttei ole enää. Se tulee mieleeni niissä asioissa, jotka ovat muuttuneet sen jälkeen, kun se lopetettiin.

En pysty katsomaan kuvia tai videoita Nessiestä ilman, että minulle tulee hirveä ikävä. Kuvia katsellessa on sydäntäsärkevää tajuta, että jokin niin eloton asia kuin pikselit ruudulla on ainoita asioita, joita minulla on Nessiestä jäljellä muistojen ja videoiden lisäksi. Videoita katsellessa saatan hymähtää koiran söpöydelle, höpsöydelle tai elämänilolle, kunnes kaipaan sitä, niin paljon, että tahtoisin päästä sen ruudun taakse ja halata videossa näkyvää koiraa vielä kerran kertoen sille, kuinka paljon sitä rakastankaan. Se on sellainen yhtäkkinen suuri kaipuu, mikä tuo palan kurkkuun. Sellainen tunne, kun tajuaa taas kerran vielä konkreettisemmin, että Nessie on poissa.

WP_20160701_16_14_10_Pro

Surua on hankala kuvailla. Se on tunteiden sekamelska, josta ei meinaa saada itsekään selvää. Voi Nessie, on niin kova ikävä. Kiitos kaikesta.

6 kommenttia:

  1. Niin tutun kuuloista :( Itsellä oli vaan "ihan fine" fiilis alkuun mutta nyt alkaa tajuta tilanteen. Kotona on tyhjää ja hiljaista. Aamut ja illat sekä yksin olemiset ovat pahimpia. Olen siis työttömänä ja on aika raskasta odottaa miestä kotiin kun on kymmenen tuntia yksin ajatustensa kanssa. Olen alkanut tekemään askartelua koirista sekä kokoamaan tuota kesken jäänyttä kesävideota. Siitä tulikin nyt puolikas kesävideo. Mutta niin se vain on, että elämä voi tuoda eteen mitä vain ja kuljettaa kuitenkin eteenpäin. Ikävä on kova ja se ei pääty. Suru loppuu, tilanteen hyväksyy ja pettymyksestä pääsee yli. Voidaan kirjotella facessakin jos haluat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä varmasti todella rankkaa olla noin pitkiä aikoja yksin hiljaisuudesa, koska silloin on aika hankala miettiä jotain muuta, kun koiran menetykseen liittyvät ajatukset ovat vielä muutenkin niin tuoreina mielessä. Hiljaisuus yksin ollessa on itsellekin pahin, koska silloin tulee vaan ajateltua ja paljon. Itse olen jonkin verran piirrellyt koiria (en oikeastaan Nessietä vielä, kun en kuvia siitä vieläkään kovin mielelläni katsele, vaikka olenkin ajatellut piirtäväni siitä aika monta piirrosta ja myös viimeisteleväni yhden kesken jääneen), kun jotenkin siinä joutuu keskittymään ja miettii muita asioita. Niinhän se on, että elämässä on monta muuttujaa ja asiat muuttuu koko ajan, eikä aina mene, niin kuin itse haluaisi, mutta loppujen lopuksi se opettaa ja kasvattaa. Kun pahimmasta surusta pääsee yli, niin sitten pystyykin taas hymyilemään muistoille, vaikka se viekin varmasti aikaa päästä siihen tilanteeseen. Joo, voidaan vaikka kirjoitella lisää facessa. :)

      Poista
  2. Muistan vieläkin kuin eilisin Misun poismenon ja ne pari ekaa viikkoa. Aamut ja illat oli pahimpia, kun sängyn vierestäni puuttui joku joka on aina ollut siinä. Aikalailla itki itsensä uneen. Ajatukset oli sekavat, mutta tiesin tehneeni oikein ja sen ettei muuta vaihtoehtoa enään ollut. Pahin suru helpotti siinä vaiheessa, kun koira saatiin uurnassa takaisin kotiin. <3 Aika itkuhan siitä tuli, kun autossa kurkkasin paperi pussiin ja näin uurnan. Moni asia tuntu jonkin aikaa pahalta, mutta samalla Rocky ja Häjy auttoi jatkamaan elämään sekä saamaan välillä muuta ajateltavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Itselläni Patches ja Jet ovat myös olleet suuri apu, kun pitävät liikkeellä ja tekevät päivittäin asioita, jotka saavat hymyilemään ja nauramaan. Myöskin sen näkeminen, että Patches on taas oma innokas, riehakas ja itsepäinen itsensä sen pihan nurkassa piilottelevan koiran sijaan on helpottavaa, koska se auttaa siinä mielessä, että tiedän, että päätös Nessien suhteen oli oikea ja varmaan Nessiellekin helpottava.

      Poista

Koirakolmikko kiittää kommentistasi!