perjantai 25. maaliskuuta 2016

"It's time to say goodbye to turning tables..."

Liian monta muuttujaa. Liian monta vaaraa piilotettuna hauskuuden taakse. Liikaa huolta siitä, että jokin menee pieleen. Liikaa vahinkoa vain sen takia, kun toinen yrittää parhaansa mukaan miellyttää. Liikaa itselleen uskottelemista siitä, että kaikki on hyvin. Se on ohi. Ei enää hurjia vaaroja sen takia, kun koira haluaa miellyttää ja pitää hauskaa. Ei enää viikottaista pelkoa siitä, että tapahtuu suurta vahinkoa. Ei enää itselleen valehtelemista siitä, että laji sopisi kaikille. Ei enää agilityä.

Untitled

Me lopetimme Jetin kanssa agilityn, vaikka laji oli meidän kummankin suosikkiharrastus. Tuntuu oudolta ajatella, etten enää maanantai-iltaisin pakkaa treenireppua kiireisesti, lähde koiran kanssa superajoissa kohti treenipaikkaa ehtiäkseni lämppäämään sen kunnolla, treenaa tunnin verran, jäähdyttele koiraa ja ole kotona vasta myöhään. On kummallista ajatella, etten enää näe tuttuja kasvoja ja koiria viikottain, vaan saatan vain joskus törmätä niihin kisoissa kuvatessani. On outoa ajatella, ettei Jet juokse enää kertaakaan putkeen riemuissaan, liitele pikkumaksien hyppykorkeudella olevien aitojen ylitse tai sählää pujottelukepeillä. Agility oli osa arkeamme hieman yli vuoden verran, joten on onttoa ajatella, ettemme tule harrastamaan sitä enää, ettei se ole enää osa elämäämme samalla tavalla. Harmittaa, vaikka tiedän, että näin on parempi.

Syynä tähän päätökseen on se, ettei Jetin rakenne loppujen lopuksi sovi lajiin. Jetin niskaongelma ei ole vaivannut sitä koskaan ennen agilityn aloittamista, mutta sitä harrastaessamme se on ilmestynyt kuin tyhjästä jo neljä kertaa. Agility on mielettömän rankka laji, jossa kevyempikin koira on jo koetuksella, joten kaiken järjen mukaan se on landseerille hyvinkin haastellista, kun iskut laskeutuessa hypyiltä ovat kovempia ja putketkin ovat varsinainen taidonnäyte seiskytviissenttisen koiran juostessa täyttä häkää halkaisijaltaan 15 senttiä kapeamman putken läpi. Jet tekisi myöskin vuokseni mitä vain, joten agilityssä, vaikka jokin tuntuisi siitä hankalalta on todennäköistä, että se yrittäisi silti, koska minä satuin sitä pyytämään, mikä voi aiheuttaa pitkän päälle vaaraa tai vahinkoa. Vaikka Jet rakastaakin tätä lajia ja se on liekeissä kentän nähdessään, on ajateltava sen parasta terveyden ja turvallisuuden suhteen, minkä vuoksi peruin tänään paikkamme ryhmätreeneissä ja poistin Jetin ilmoittautumiset tulevista kisoista. En halua rikkoa koiraani sen takia, että minä haluan jotain harrastaa, sillä vaikka se koira pitäisi siitä lajista, niin ei se osaa sitä varsinaisesti kaivata ja nauttii muistakin lajeista. 

Untitled

Vuosi agilityn parissa on ollut todella antoisa, ja olemme oppineet, vaikka mitä. En tule kokonaan katoamaan agilitypiireistä, vaan hillun edelleen kisoissa kamerani kanssa ja auttelemassa järjestäjiä. Nessie pääsee kokeilemaan lajia kerran huhtikuussa yksärillä, mutta sen jälkeen en tiedä, milloin seuraavaksi pääsen agilityä harrastamaan, koska Jet ei sen pariin enää palaa. Minun täytyy vain odottaa, että minulla on käsissäni rakenteellisesti lajiin sopiva koira. Sitä odotellessa.

14 kommenttia:

  1. Oi, en olisi ihan heti uskonut törmääväni lansuaiheiseen blogiin. Todella kauniita kuvia ja miten hienosti rotu istuukaan noihin maisemiin! Allekirjoittaneella on jo reilut 15 vuotta landseerhaaveita takana. Suuren Unelman toteuttaminen ei luultavasti tule vielä(kään) vuosiin ajankohtaiseksi, mutta kyllä se lansu on saatava ehdottomasti ennemmin tai myöhemmin vepekoiraksi. :D

    Postauksen aiheeseen... Nostan kyllä peukkua, että mietit harrastamista koiran näkökulmasta ja osaat lyödä hanskat tiskiin ajoissa, vaikka varmasti harmittaa luopua rakkaasta harrastuksesta. Olen itse vähän kriittinen agilityn suhteen, vaikka omakohtaista kokemusta ei olekaan. Koen sen nimittäin yhtenä niistä lajeista, joissa on oikeasti melko iso riski rikkoa koira ahneuttaan, kilpailuviettisyyttään tai ihan vaan tietämättömyyttäänkin. Varmasti mukaansatempaava ja mukava laji, mutta omalla kohdalla kynnys sen harrastamiseen olisi melko korkealla (sopiiko kaikin puolin koiran fysiikalle, onko alusta ja esteet varmasti asianmukaiset, löytyisikö oikeasti osaava koirakon ja koirayksilön huomioiva opettaja, pystynkö ja osaanko huoltaa koiraa riittävästi jne.). :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo, ihana kuulla, että tulisit ihan vepeä harrastamaan lansusi kanssa! Meillä ei näillä oo ollenkaan vepeviettiä, eikä liiemmin intoa uidakaan, niin pysytään kuivalla maalla lähinnä. :D

      Agility on koiralle todella vaativa laji ja esimerkiksi Skotlannissa sen vaaroja tulisi korostaa enemmän, sillä täällä edelleen hihkutaan siitä kunnonkohotuksena ja joka koiran lajina... Oikeanlaisella koiralla sen harrastamisessa riskit tulee minimoitua, mutta siltikin ne ovat suuret, ja lajin keksijätkin ovat katuneet lajin kehittämistä, mikä kielii aika selkeästi sen vaarallisuudesta. Musta on vaan hyvä jos lajia kritisoidaan ja kolikon kääntöpuoli tuodaan esille, ettei liian moni koira mene ohjaajan/omistajan tietämättömyyttään itseään telomaan.

      Poista
  2. Varmasti raskas päätös luopua tärkeästä harrastuksesta, mutta koiran terveys edellähän näissä tietenkin mennään. Harmi, että Jetillä alkoi niska oireilla :(. Itse haaveilin kovasti agilityn aloittamisesta Hansun kanssa ja pentuagissa käytiinkin pari kertaa. Nyt kuitenkin löysähkö etuosa ja tuo takajalan murtuma (vaikka jalka onkin parantunut aivan täydellisesti) on johtaneet siihen päätökseen, että aksa ei tule kuulumaan meidän harrastuksiin tulevaisuudessa. Onneksi on paljon muitakin kivoja lajeja mitä harrastaa koiran kanssa! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, harmittaahan tuo hieman, mutta mieluummin vältän koirani rikkomisen kuin itsekkäästi jatkaisin lajin harrastamista. Onneksi on muitakin harrastuksia ja esim. canicross ja vaeltaminen ovat omia suosikkejani ja Jetkin tykkää. Hansulle varmaan on juurikin turvallisempi, ettei se agilityä harrasta - hienoa kun osaat ajatella heti koiran parasta harrastuksia valittaessa! :)

      Poista
  3. Varmasti raskas päätös, mutta tiedät mikä on koirallesi parhaaksi. Onneksi on paljon muitakin lajeja. :)

    VastaaPoista
  4. Jep, me keskitytään nyt muihin hommiin ja kevyemmän koiran kanssa voin palata taas aksan pariin. :)

    VastaaPoista
  5. Hyviä ajatuksia ja hieno päätös ♥ Muistan jo ihan ensimmäiset keskustelumme agilitystä ja on tosi hienoa nähdä kasvua:) Agilityn ja muiden raskaiden lajien parissa olevien tulisi itse kunkin miettiä koiran hyvinvointia. "Ei vielä ole tullut mitään" on vähän turhan yleinen mantra, tarvitseeko sitten aina sattua, että ymmärrettäisiin riskit. Hattua nostan, varmasti löydätte muita mukavia lajeja ^_^ Ootteko vielä taakanvetoa kokeillut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mitä enemmän päätöstäni ajattelen sitä enemmän olen sillä kannalla, että se oli oikea päätös Jetille, sillä agility ei vaan sovi sille, vaikka se siitä niin kovasti pitääkin. Agility ei ole edellytys sen onnellisuudelle ja se on liian suuri riski tuon kokoiselle koiralle (niskajumijuttu todennäköisesti johtuu pitkälti putkista - katsoin eilen videolta, miten putki liikkui Jetin sinne mennessä ja putken toinen pää pomppas ilmaan, Jet kolautti päänsä puolessa välissä ja treeneissä oon nähnyt, miten hiekkapussit ei pysy paikoillaan, kun tuo niistä menee, joten olisi aika ihme, jos tuosta ei mitään sattuisi koiralle), joten se saa unohtua. Tuota tapahtuu myös ihan liikaa että ihmiset heittävät ajatuksia vaaroista ja riskeistä villaisella raskaampien lajien parissa. Esimerkiksi Skotlannissa agilitypiireissä on tyyppejä, jotka kilpailevat lonkkaoperaatioissa käyneiden tai nivelrikkovaivoista kärsivien koirien kanssa agilityssä ihan vaan sen takia, ettei osata päästää irti lajista ja mieluummin syötetään kasoittain nivelvalmisteita ja luontaisia kipulääkkeitä koirille... Koirien turvallisuus on useimmissa harrastuksissa omistajan vastuulla, niin musta on väärin, ettei osata päästää irti harrastuksista silloin, kun koiralle se olisi parasta.

      Harrastuslajeja on onneksi, niin montaa, ettei sopivien löytämisestä pitäisi olla pulaa. Vaikka aksa jäikin, me aiotaan edelleen canicrossailla, retkeillä/vaeltaa ja mahdollisesti kokeilla koiratanssia, että tuo saisi jotain tekemistä aivoilleen, kun pelkällä fyysisellä liikunnalla se harvemmin väsyy. Taakanvetoa en ole koskaan kokeillut, vaikka Patchesin kohdalla harkitsin sitä kerran sen omaksi harrastukseksi, kun se olisi todennäköisesti ainoa laji canicrossin lisäksi, jota tuo suostuisi harrastamaan itsepäisyytensä vuoksi, mutta pihiyttäni en ole sille valjaita koskaan tilannut taakanvetoa varten... :’D Jetin kanssa en ole taakanvetoa kummemmin oikeastaan harkinnut muuten kuin pikkuveljen pulkassa vetämisen muodossa, mikä tapahtuisi hyvin harvoin, kun lunta ei ole juuri koskaan, ja tykästyin vetolajeista eniten canicrossiin ja bikejoringiin (pari kertaa kokeiltu, mutta edelleen pitäisi hankkia adapteri...).

      Poista
  6. Hei!, tykästyin blogiisi todella paljon! kivoja kuvia ja mukavan mittaisia tekstejä! Olisiko mahdollista että kävisit äänestämässä minun sekartuista piskiäni vuoden 2016
    showhauksi täällä : http://koti.kapsi.fi/~villep/kuonokirja/jarppi/

    oon todella kiitollinen ja kaikki äänet on todellakin tarpeen!
    rullaat siis vähän alaspäin ja painat vihreää ympyrää :3

    - Sara sekä Jarppi
    - www.jellonat.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!

      Valitettavasti harvemmin harrastan pyynnöistä äänestämistä, vaan äänestän niissä kisoissa, missä huvittaa tai jos oikeasti tunnen tyypin...

      Poista
  7. Hyvän ja ajattelevaisen päätöksen olet osannut tehdä, peukut sille! :)) Itsekkin harrastin meidän kultsun kanssa agilitya muutaman kuukauden, muttä jonkun aikaa sitten luovuin meidän treenipaikasta, sillä yksinkertaisesti Dinan, raskaan, kuvaamattoman näyttökultsun rakenne ei kyseiseen lajiin sopinut. Vaikka Dina kovasti tykkäsi aksasta ja teki aina sitä yhtä innoissaan, oli se sille hyvin rasittavaa fyysisesti vaikka mentiinkin matalilla rimoilla. Harmitti itseäni vaan niin kovasti, kun jouduin lopettamaan niinkin kivan harrastuksen kun agilityn, samat fiilikset siis sun kanssa. Agilityn lopettaminen ei meille kuitenkaan tarkoita ehdotonta eitä aksaamiselle, vaan saatetaan aina silloin tällöin (=tosi harvoin, viimeksi aksattiiin ohjatuissa treeneissä pari kolme kuukautta sitten) itsenäisesti hömpöttelemässä agia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, se on tolle koiralleni paras vaihtoehto, niin siksi saikin jäädä aksailut pois. Mukava kuulla omia ajatuksia samantyylisestä tilanteesta - kuulostaa siltä että olet tehnyt oikean päätöksen Dinankin harrastelun suhteen. :) Itse en voi aksata Jetin kanssa edes silloin tällöin, koska tiedän, että koukuttuisin lajiin ihan liikaa, kun tuo oli tosi mainio aksakaveri, ja helposti menisi ”silloin tällöin” liian tiheäksi reenailuksi. Onneksi on niin paljon kaikkea muuta, mitä voi harrastaa. :)

      Poista
  8. Kauniita kuvia! Ja hyvää tekstiä!

    Todella fiksu päätös. Agility ei ole jokaisen rodun laji, eikä myöskään jokaisen yksilön laji vaikka olisikin kuinka "aksarotu".

    Itsekin oon samojen ajatusten äärellä ollut. Hankin whippetin terveyden ja sporttisuuden takia, ajatuksena oli kokeilla monia lajeja, etunenässä agilitya. Hurahdin kuitenkin maastokisoihin, ratajuoksuun ja näyttelyihin.
    Tehtiin myös varovaisesti pohjia agiin koiralle vakiopuistossamme, jossa on mm. kepit, esteitä, puomi ja jonkin näköinen rengas. Koira teki mielellään ja sen meno oli kevyen näköistä, noh niinkuin whippeteillä aina. Viime syksynä sillä alkoi kuitenkin ilmetä alaselän jumeja. Syy voi johtua monestakin asiasta, pentuajan takajalan loukkaantumisesta ja kylmenneistä ilmoista yhdistettynä olemattomaan lämmittelyyn ja whippetin nollasta sataan spurttaamiseen suoraan takakontista, lihashuollon puutteesta.

    Voi olla, että nyt kun ollaan ymmärretty lämmittelyn tärkeys ennen vapaana juoksuttamista sekä lihashuolto, niin agistakaan ei välttämättä koituisi suurempia ongelmia. Silti en halua ottaa riskiä ja altistaa koiraani 'turhaan' jumeille. Maasto- ja ratajuoksu kun ovat lajeina meille tärkeämmät, nekin itsessään fyysisesti todella haastavia. Monta fyysisesti raskasta lajia voisi olla aika tuhoisa yhdistelmä. Etenkin kun todistetusti tämä koira on kertaalleen jo kärsinyt ikävästä jumista.
    Agihaaveet on siis haudattu etenkin tämän koirayksilön kohdalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Kuulostaa siltä, että olet tehnyt oikean päätöksen oman koirasi kohdalla. Jokainen tunte oman koiransa parhaiten, ja jos yhtään epäilee, että harrastuksestaan on koiralle haittaa, on mietittävä, onko oikein laittaa koiraa sitä harrastamaan. Teillä juurikin nuo rata- ja maastojuoksut ovat koirastasikin todennäköisesti todella kivaa puuhaa, sillä ainakin sen perusteella, mitä olen kuullut vinttikoirat nauttivat eniten täysillä juoksemisesta, mitä ne saavat juurikin silloin tehdä.

      Poista

Koirakolmikko kiittää kommentistasi!