sunnuntai 21. helmikuuta 2016

I have no friends, but I still wanna play

Aamulla nousimme ylös aikaisin, sillä päivän suunnitelmana oli pienen vaelluksen taittaminen Chatelherault Country Parkissa Jetin kanssa. Vaellukseemme sisältyi paljon mutaa, tulvineita polkuja, rotkon reunalla kulkemista, kuohuavan joen ihailua, Jetin sosiaalisten taitojen kauhistelua ja kaatuneilla puilla tasapainoilua. Aika paljon kaikkea, eikö?

Untitled

Alkumatkasta polut olivat tasaisia, eivätkä mutkitelleet paljoa, joten annoin Jetin jolkotella edelläni vapaana. Koirien tullessa vastaan otin sen kiinni, mutta ihmisiä ohittaessa käskin sen vain seisomaan sivussa. Ensimmäinen mutka matkassa tuli vastaan, kun olimme melkein Green Bridgellä, sillä sinne johtavien portaiden päässä oleva polku oli aivan tulvavesien peitossa. Takanamme kulkeva mies kertoi tulvavesien olevan melko syviä ja suositteli menemään maastopyöräilyreitin kautta. Reitti oli melko mutainen, joten kaaduin melkein heti alamäessä, kun taas Jet meni iloisena edelläni loikkien kaatuneiden puunrunkojen ylitse. Jotta pääsi takaisin kävelypolulle, täytyi ylittää leveähkö oja, minkä yli pääsi ainoastaan kaatuneen puunrungon ylitse kulkemalla. Märällä puunrungolla tasapainoilu sujui minulta yllättävän hyvin, joten pääsin kuivana toiselle puolelle ojaa. Jet etsi itsekseen sille sopivan reitin ja lopulta päätyi hyppäämään ojan yli, vaikka ojan läpi kulkeminen olisi ollut sille paljon helpompi vaihtoehto...

Sillan ylitettyämme oli maasto mäkisempää, ja polku kulki aivan jyrkänteen reunalla. Vaarallisimpia kohtia ohittaessa Jet oli kiinni, mutta muuten se kulki vapaana. Oli yllättävän rentouttavaa kulkea pelkästään Jetin kanssa poluilla, sillä olen lähiaikoina lenkkeillyt paljon kauhukaksikon kanssa, mikä on aika ajoin hyvinkin hetkistä. Jet oli hyvin huomaavainen vaelluskaveri, sillä se pysähteli säännöllisin väliajoin odottaamaan minua, tuli luokse käskystä heti ja seisoi paikoillaan rauhassa, jos minun piti ottaa se kiinni.

UntitledUntitled

Käveltyämme jo jonkin matkaa pääsimme Cazdow Oaks-aukiolle, jossa oli ikivanhoja tammia, joilla oli todella paksut rungot. Yhden puun runko oli varmaankin halkaisijaltaan kaksi metriä, ellei enemmänkin! Pidimme tällä aukiolla pienen kuvaussession, ja Jet oli minun tavoin aivan innoissaan touhusta, sillä emme ole muutamaan viikkoon saaneet pidettyä kunnon kuvaussessiota. Jet oli hyvin kuulolla ja tarjosi erilaisia temppuja riemuissaan minun räpsiessä kuvia. Olimme jo lopettaneet kuvaushetkemme, ja olin juuri juottanut Jetin sekä pakannut reppuni, kun yhtäkkiä selkäni taakse muutaman metrin päähän ilmestyi bichon frisen kokoluokkaa oleva koira. Evässuklaani papereita avatessa huomasin silmäkulmastani, miten Jet ryntäsi puskista ilmestyneen koiran luokse. Molemmat juoksivat pari metriä, kunnes pikkukoira keikahti selälleen, ja Jet alkoi riehumaan sen ympärillä, mikä säikäytti koiran pahanpäiväisesti. Jet ei ollenkaan tajunnut suhteuttaa leikkejään pienelle koiralle sopiviksi, vaan hyppi sen ympärillä ja tökki sitä kuonollaan pallo suussaan pikkukoiran kiljuessa kuin syötävä. Minä karjuin Jetin nimeä, jotta se jättäisi koiran rauhaan, ja tajuttuaan, ettei koira halunnut leikkiä sen kanssa Jet menikin seisomaan repun viereen kuin itse rauhallisuus, milloin otin sen kiinni. Tämän jälkeen varmistin koiran omistajalta, että hänen koiransa oli kunnossa, sekä pahoittelin kovasti tapahtunutta. Koiralle ei ollut käynyt mitään Jetin yrittäessä leikkiä sen kanssa ja se ravailikin iloisena poluilla omistajansa vierellä heti tapahtuneen jälkeen.

Jetin matka jatkui taukopaikaltamme hihnassa, kunnes olin rauhoittunut tarpeaksi (stressaannun suuresti, kun Jet keksii jotain yllättävää lenkeillä tai vaelluksilla) uskaltaakseni päästää sen irti uudelleen. Retkemme sujui tämän jälkeen hyvin, ja Jet alkoi jopa väsyä, kun olimme kävelleet noin kolmetoista kilometriä, mutta jaksoi silti kävellä White Bridgen lähellä olevat valtavat porrasmäärät reippaasti. 

Untitled

Lähes 17km pitkä vaelluksemme oli kaiken kaikkiaan uuvuttava, mutta myös opettavainen. Sain pienen muistutuksen siitä, ettei Jetille saa kääntää selkäänsä lyhyeksikään ajaksi, sillä muuten se ottaa ohjat omiin tassuihinsa ja keksii omia juttujaan, jotka eivät aina miellytä kaikkia. Opin myös, että Jet taitaa todella kaivata leikkikavereita, sillä aina, kun se on rynnännyt koirien luokse se on koittanut leikkiä niiden kanssa samalla tavalla kuin oman lauman tyttöjen (joita ei kiinnosta leikkiä alle minuuttia enempää tuon kanssa) kanssa. Täytyisi varmaan koittaa löytää sille pari rallittelukaveria, jotka olisivat samaa kokoluokkaa sen kanssa ja tutustuttaa se rauhassa niihin. Ehkä sen sosiaaliset taidotkin paranisivat hieman, eivätkä olisi luokkaa ”minä sanon, että nyt leikitään painileikkejä, niin nyt sinä leikit kanssani ja piste”. Mutta virheitä sattuu kaikille, niistä oppii, ja ensi kerralla olen tarkempi, ettei Jet pääse vahingossakaan säikäyttämään jotain koiraa riehumisellaan.

Ps. Jet on oppinut vahingossa sellaisen tempun kuin ”roskis”. Se osaa siis etsiä roskiksia käskystä. Tämä ilmeni, kun totesin Jetille ohimennen patikoidessamme ”etsi roskis”, kun sellainen tuli näköpiiriini, ja Jet juoksi sen luo, kiersi sen, sekä pysähtyi sen vierelle näyttäen näin minulle roskiksen sijainnin. Se tuntuu oppivan parhaiten kaikkia käskyjä vahingossa... 

10 kommenttia:

  1. Aaa, jotenkin tosi siistejä kuvia. :) Ja hauska roskistemppu. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Haha, jos se vielä oppis viemään roskat sinne, niin olis aika bueno. :D

      Poista
  2. Herääkin kysymys: miksi pitää vapaana koiraa? Kyseessä ilmeisesti jokin merkitty reitti/luontopolku.. on se kyllä kummallista miksei sitä koiraa voi pitää vain kiinni tuommoisilla paikoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä lain mukaan koiraa saa pitää irti, missä tahansa. Lisäksi melkein kaikki maalaistiet, metsät yms. täällä omaavat merkittyjä reittejä - jos löytää merkitsemättömän reitin on käynyt aika hyvä tuuri. Pyrin ottamaan koirani kiinni, kun vastaan tulee tai lähistöllä on koiria, ja tässä tilanteessa olin katsonut, ettei äijällä joka koiraa kävelytti ollut koiraa, sillä en oikein olettanut, että hänellä olisi pikkufifi, joka olisi juuri ehtinyt juosta mutkan taakse. Näin ollen en kokenut tarpeelliseksi ottaa koiraani kiinni eväiden syömisen ajaksi, sillä ihmisten luokse se ei juokse. Poluilla se tulee luokse, kun kutsun, ja pidän sitä irti vain, kun minulla on hyvä näkyvyys eteeni. Vaikka Jet on pääasiassa oikein luotettava vapaana, on sekin vain koira, ja jos joku koira tulee sitä katsomaan, menee se sen luokse, ellen ehdi huomata tilannetta ensin. Olen pääasiassa hyvin varovainen, mutta tällä kerralla sattui moka, joka sattui myös toimimaan hyvänä muistutuksena ottaa tuo kiinni, jos en pysty sitä täysin vahtimaan.

      Poista
  3. Kivoja kuvia. Olisi ollut kiva nähdä kuvia myös näistä maisemista.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Harkitsin aamulla kittilinssin mukaan ottamista, jotta maisemakuvaus olisi onnistunut, mutta aamulla satoi, niin en jaksanut sitä ottaa mukaan.

      Poista
  4. Jälleen ihania kuvia! Jeti näyttää niin onnelliselta mutaisine tassuineen. :'D Instagramissa oli ihan huippu se koko kuva Jetistä kun toinen on mudasta ihan musta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Jet rakastaa mutaa, sille Skotlannin kurakelit ovat ihan unelmakelejä. :D

      Poista

Koirakolmikko kiittää kommentistasi!