keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Anna munkin joskus päättää, niin näät, mitä mä osaan

Maanantaina menimme Jetin kanssa jälleen kerran agilitytreeneihin. Treenit itsessään sujuivat omalta osaltani hieman kehnosti, mutta saimme sen sijaan meille suurempaakin suuremman onnistumisen ennen treenejä, joka olisi jollekin muulle vain pieni itsestäänselvyys. Mikä oli tämä onnistuminen? Mikseivät treenit tuntuneet sujuvan hyvin?

Untitled

Treenien alussa kootessame rataa paikalle tuli penturyhmässä treenaava border collie-pentu, jolla oli ikää noin kuusi kuukautta. Itse katselin sitä kauempaa Jetin kanssa, kun se moikkasi muita aivan onnesta soikeana. Pentu huomasi myös Jetin, ja oma karvaturilaani huomasi myös pienen paimenen, joka innokkaana veti sitä kohti. Jet päätti yllättäen haluavansa moikata pentua ja veti koko 41kg elopainollaan valjaitaan vasten pennun luokse. Itse koitin estää tilanteen, sillä yleensä Jet on hieman epäluuloinen naamatusten kohtaamisissa oman mielentilani vuoksi, mutta Jet oli jo ehtinyt päättää, mikä oli sen mielestä tilanteessa parasta, joten se meni haistelemaan pentua. Olin aivan äimistynyt, kun tajusin, että Jetin häntä heilui hyvin iloisesti ja sen koko elekieli huokui riemua, vaikka se saikin moikata pientä pentua vain hetken verran. Arvatkaa vain, olinko iloinen, kun koirani, jonka luulin olevan sosiaalisesti todella lahjaton meni oma-aloitteisesti tapaamaan toista koiraa kauniisti. Se oli minulle kyseisen päivän suurin onnistuminen.

Aloitimme treenit harjoittelemalla 1-5-väliä. Jet teki alussa kohtuullisen paikkiksen, vaikka se ensiksi kokeilikin ilman lupaa liikkeelle lähtemistä. Putken ohitse Jet meni ensimmäisellä kerralla, sillä itse lähdin juoksemaan seuraavalle esteelle liian aikaisin, milloin Jet ei ollut vielä lukinnut putkea. Otimme putken uudestaan ja tämän jälkeen lähdimme serpentiinihyppysarjalle. Minulla oli ohjauksen suhteen hankaluuksia kyseisellä sarjalla (pitäisi varmaan mennä jollekin agilityohjauksen 101-kurssille...), mutta muistin vaihteeksi odottaa koiraa ja juosta sen kanssa, mikä oli positiivista, sillä usein kiirehdin liikaa. Tehtävään kuului myös vitosen jälkeen valssin suorittaminen, minkä unohdin ainakin ensimmäisellä kerralla...

Seuraavaksi teimme koko radan. Alussa minulla oli jälleen kerran ongelmia serpentiinillä ohjauksen suhteen, minkä vuoksi jouduimme kertaamaan pari ohjauskuviota aika monta kertaa. Valssini oli hieman myöhässä muistaakseni, mutta Jet meni hienosti kutoselle epävarmasta ohjauksestani huolimatta. Seiskalle ohjasin koiran todella heikosti, sillä noin metrin päässä esteestä seisoi muita koirakkoja, mikä huolestutti minua hieman, sillä kyseisenä päivänä Jetin tuntui tekevän mieli mennä kaikkien koirien luokse, mitä se ei tietenkään saanut tehdä, minkä vuoksi varmistelin, että koira tulisi heti hypyn jälkeen luokseni. Kasi ja ysi sujuivat ongelmitta, eikä Jet harkinnut ollenkaan ysillä pois luotani toisten koirien luokse juoksemista. Se on agilityn parissa yllättävän hyvin keskittyvä koira siihen nähden, että aikoinaan sen keskittymiskyky oli erittäin huono. 

Untitled

Kyseisistä treeneistä jäi hieman mitäänsanomaton fiilis, sillä ohjaamiseni tuntui suoraan sanoen olevan kuraa. Onneksi minulla on kärsivällinen koira, joka kestää toistoja - Jet on oikeasti täydellinen agilitykoira minunlaiselleni aloittelijalle, sillä se ei anna mitään ilmaiseksi, eikä todellakaan ole helppo, mutta kun ohjaan itse kunnolla, antaa Jet kaikkensa radalla. Se on koira, joka opetta tekemään yhteistyötä radalla. Treeneissä oli ehdottomasti parasta Jetin onnistunut hihnamoikkaus, sillä olin siitä vielä fiiliksissä treenien jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Koirakolmikko kiittää kommentistasi!