sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Tinto hill


Viime viikon perjantaina pääsin toteuttamaan jo kauan aikaa sitten suunnittelemani reissun Tinto-kukkulalle kaverini ja Jetin kanssa. Päivän sää oli varsin lupaava, sillä aamulla oli kuivaa, eikä tuullut edes paljoa. Kukkulan kiipeäminen oli kuitenkin itsessään varsinainen seikkailu varsinkin, kun oli talvinen päivä. Miten Jet suhtautui hyvin erilaiseen retkeen? Millaisia yllätyksiä reissu toi mukanaan?

Untitled

Olimme noin puoli kahden aikoihin kukkulan juurella olevalla parkkipaikalla, missä sääsin pikaisesti vetovyön sopivaksi Jetin pyörähdellessä hyvin energisesti ja äänekkäästi torstaina olleen vapaapäivän takia. Jetillä oli yllään peruslenkkivaljaat, vaikkakin jälkikäteen ajateltuna sen huskyvaljaat olisivat soveltuneet paljon paremmin reissulle, sillä silloin vetopiste olisi ollut paremmassa kohtaa Jetille. Kun olin saanut vetovyön kiristettyä, kiinnitin Jetin minuun vetoliinalla toivoen, että se tarjoaisi hieman vetoapua South Lanarkshiren korkeimmalle kukkulalle kiivetessä.

Alkumatkasta Jet häselsi hyvin paljon ja seilasi alussa olevan tasaisen tien toiselta puolelta toiselle. Välillä se rynnähti ihmettelemään jotain ja joskus se jäi jälkeen, kun se halusi haistella uusia hajuja. Porteilla Jet käyttäytyi oikein fiksusti, ja ohitti pari koiraa ilman suurempia kyttäysohjelmia, vaikka se on maalaistolloilun takia aloittanut kyttäämään vieraita koiria hyvin paljon. Ensimmäinen tauko oli melko katastrofaalinen, sillä Jet oli ylienerginen, eikä voinut millään pysyä aloillaan. Lopulta päädyin päästämään sen irti tauolla, ettei se rikkoisi mitään tai kaataisi ketään, ja jotta se saisi jahdata lelupalloaan.

Kun itse mäkiosio alkoi, päätti Jetkin keskittyä kävelemiseen ja parhaan reitin löytämiseen. Tie oli osittain jäässä, mutta Jet osasi löytää melko hyvin reitin, joka ei ollut liian liukas. Polut kapenivat tällä osiolla, ja jouduimme aina koirien ohitusten ajaksi poistumaan polulta, koska Jet oli aivan liian riehakkaalla tuulella ohittaakseen koiria fiksusti lähietäisyydeltä. Ihmiset Jet sen sijaan ohitti oikein hienosti edelläni, eikä noteerannut niitä satunnaista katsahdusta kummemin. 

Untitled

Huipulle oli joku nelisen kilometriä käveltävänä, koska matkan varrella oli ainakin yksi pienempi kukkula, eikä tie mennyt suoraan kukkulan huipulle, vaan kiemurteli hieman. Huipulta oli upea näkymät, vaikka taivas olikin hieman pilvinen. Silloin toivoin, että osaisin kuvata maisemia tai, että minulla olisi ollut siihen sopivampi linssi. Jet sai poseerata kovassa ja jäätävässä tuulessa ja teki sen todella hienosti, vaikka sääolosuhteet olivatkin hieman haastavat (itse en meinannut välillä pysyä pystyssä). Jet ei hirveästi nauttinut tuulesta ja protestoikin kuulostamalla Chewbaccalta Star Warsista. 

Alasmeno oli helpompaa kuin ylösmeno, vaikka se ottikin jonkin verran polviini alkumatkan ollessa melko jyrkkää alamäkeä. Jetillä oli edelleen järjettömästi energiaa, mutta ei se sentään ihan hulluna vetänyt paluumatkalla. Kun näkyvillä ei ollut muita koiria, sai Jet kulkea vapaana, koska tämä helpotti omaa kävelemistäni aika paljon. Kerran Jet singahti viereiselle niitylle, ja luulin, että se lähti lampaan perään, mutta kyseessä olikin weimarinseisoja. Jet yllättikin minut täysin, kun se kääntyi takaisin, kun kutsuin sitä jättäen samalla koiran omiin oloihinsa. Minulla ei ollut edes mitään palkkaa annettavana Jetille, sillä sillä oli sen pallo suussaan, mikä ei tehnyt sen luoksetulosta kovinkaan kannattavaa sille, mutta se tuli silti. Olin niin iloinen tästä, että hehkutin sitä ehkä turhankin paljon kaverilleni, automatkalla äitilleni ja vielä facessakin...

Untitled

Weimarin ohittamisen jälkeen pääsimme pian tasaiselle tiellä, millä ei tullutkaan paljon ketään vastaan lukuunottamatta muutamia retkeilijöitä, jotka menivät kukkulalle päin puolijuoksua. Jet alkoi viimeinkin näyttää väsymisen merkkejä parkkipaikalla ja meni tyytyväisenä autoon nukkumaan, kun äitini tuli hakemaan meidät. Reissu oli rankka, mutta silti todella kiva kokemus, ja Jetin kanssa aiomme suunnata sinne toistekin. 

8 kommenttia:

  1. Sulla on jotenkin kiva kirjoitus tyyli kun postauksen voi eläytyä ja ns. Nähdä sen omin silmin ruudun takanakin

    VastaaPoista
  2. Vau mitkä kuvat! Tollasista yllättäen onnistuneista luoksetuloista saa ja pitääkin iloita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jep, pienistäkin asioista kannattaa iloita. :)

      Poista
  3. Upeita kuvia! Mahtavat maisemat :) ja olipa kyllä mukava postaus kaiken kaikkiaan :)

    VastaaPoista

Koirakolmikko kiittää kommentistasi!