maanantai 26. lokakuuta 2015

Viikon canicrossailut

Viime viikolla palasimme taas säännöllisten canicrosstreenien pariin, sillä sain aikaiseksi ilmoittaa Jetin ensimmäisiin canicrosskilpailuihinsa. Kirjoitin ilmoittautumisen jälkeen itselleni ylös treeniohjelman tälle kaudelle, jonka todennäköisesti unohdan parin viikon kuluttua. Tavoitteena on joka tapauksessa käydä treenaamassa canicrossia kaksi kertaa viikossa tuon kanssa; yleensä keskiviikkoisin ja lauantaisin, mutta joskus lauantain treeni saattaa siirtyä sunnuntaille, jos lähdemme ryhmätreeniin. Viime viikolla treenasimme sunnuntaina ja torstaina, valoisalla ja pimeällä pelkän otsalampun valossa. Miten Jet suhtautui vetoon pienen tauon jälkeen? Oliko se unohtanut oppimansa, vai pääsimmekö etenemään?


Keskiviikon treenit siirtyivät torstai-illalle, sillä keskiviikkona minun piti lukea matematiikan kokeeseen. Torstaina alkoi hämärtää, kun lähdimme metsää kohti, jossa minun piti treenata Jetiä. Verkkalenkki ei ollut kovinkaan järjestelmällinen, sillä Jetillä oli kamala kiire ja patoutunutta energiaa, sillä edeltävänä päivänä emme ehtineet kovinkaan pitkälle lenkille, minkä vuoksi se läti heti alussa laukalle, vaikka meidän piti kulkea hölkkävauhtia verkaksi. Metsässä kuljimme suunnittelemani vetoreitin ympäri, sillä halusin tietää sen pituuden. Jet sai olla tällöin irti, ja se juoksi pitkin maita ja mantuja kuin päätön kana. Kerran se törmäsi aitaan, ja seuraavaksi se meni tutkimaan rotkon reunaa levennykselle, jonne en itse voinut mennä polun puuttumisen ja pimeyden takia. Jet oli melko kuuro kutsuhuudoilleni, ja tulikin aivan omia aikojaan takaisin luokseni. 

Verkkakierroksen jälkeen aloitimme canicrossaamisen. Tein sen virheen, että oletin Jetin vetävän, vaikken vienyt sen palkkaa maaliin. Kyllä se kulki juoksuvauhtia edellä, mutta puolessa välissä kilometrin kierrosta alkoi sitä tylsistyttämään hirveästi, eikä vauhtia tai vetointoa oikein löytynyt. Seuraavaksi menimme pienelle lammelle, sillä suunnittelin, että juoksisimme sen ympäri aina kierroksen palkalle. Jetiä ei oikein innostanutpalkasta pois päin juokseminen, joten matkat jäivät hyvin lyhyiksi. Lopulta olimme kummatkin turhautuneita epäonnistuneiden treenien vuoksi, joten lähdimme kävelemään ja hölkkäämään takaisin yleisurheilukentälle, josta äitini tuli hakemaan minut. 

Keskiviikon treeneissä juoksimme 1.15km aikaan 5.12 minuuttia, keskinopeuden ollessa 13.3km/h ja huippunopeuden seilatessa 21.6km/h paikkeilla. Lyhyt 160m sprinttimme kesti 33 sekuntia, keskinopeuden ollessa 16.9km/h ja huippunopeuden ollessa 22.6km/h. Ajat todennäköisesti heittävät jonkin verran suuntaan tai toiseen, sillä oma reaktionopeuteni puhelimen näppäilemisessä vauhdissa ei ole kovinkaan kehuttava.


Sunnuntaina lähdimme treenaamaan samaan metsään ja peltojen välisille poluille. Verkkalenkkimme sujui paljon paremmin, joten pääsimme nopeammin treenaamaan. Juoksimme ensiksi 500 metrin pätkän mutaisella peltotiellä, jossa minusta tuntui siltä, että kaatuisin hetkenä minä hyvänsä, sillä tie oli märkä eilisten sateiden jäljiltä ja alussa se kulki alamäkeen. Selvisin loppuun asti pystyssä, ja Jetillä pysyi yllä koko matkan ajan erinomainen vauhti, vaikka kiljuinkin puolet matkasta hidastamiskäskyjä, jotka menivät kuin kuuroille korville.

Seuraavaksi siirryimme metsätielle juoksemaan toisen 500 metrin vetopätkän, sillä metsätie oli paljon kuivempi ja vähemmän liukas kuin peltojen välissä oleva polku. Kesken vetopätkämme vastaan juoksi kaksi labradorinnoutajan pentua, mutta ehdin pysäyttämään Jetin ajoissa ja ottamaan sen kireälle liinalle, kun ne juoksivat sen naamalle. Jet käyttäytyi todella hienosti, vaikka pennut tunkivatkin sen omaan kuplaan. Jet näytti päällään eleen, millä se pyysi pentuja kauemmas, minkä pennut ymmärsivät, sillä ne eivät enää tulleet sen iholle, vaan kunnioittivat niitä vanhempaa koiraa sen verran, että jättivät sen rauhaan. Kun pennut oli otettu kiinni ja Jet oli päässyt ylitse turhautumisestaan, mikä johtui vetopätkän keskeytyksestä, jatkoimme matkaa. Jet juoksi tasaisella ja nopealla vauhdilla maaliin, eikä hidastanut edes avonaiselle portille, vaikka minä hieman niin toivoin. 

Seuraava pätkä oli 380 metriä, sillä metsäpolku loppui kesken. Tällä pätkällä Jet oli jo paljon paremmin kuulolla, ja hidasti liukkaammille kohdille, kun pyysin, mutta oli heti valmiina kiihdyttämään luvan saatuaan. Keskinopeutemme oli 17.3km/h ja huippunopeutemme 23.6km/h. Aikaa meillä kului noin 1.19 minuuttia.

Lopuksi juoksimme taas peltojen välisellä polulla 420 metriä noin 1.35 minuutissa. Olin hieman epävarma taas alamäessä sen suhteen, mihin laittaisin jalkani, etten kaatuisi, sillä Jetillä oli taas kova kiire. Onneksi se on sentään tasainen vetäjä, joten äkkinäisiä rykäyksiä ei tule, mikä auttaa kummasti pystyssä pysymisen suhteen. Keskinopeutemme oli 15.8km/h ja huippunopeutemme 19.9km/h. Kotiin tuomisiksi saimme märät jalat ja tassut.


Vetotreenit väsyttävät Jetin yllättävän hyvin, ja niiden jälkeen se osaa jopa maata rauhassa jalkopäässä autossa. Itsekin väsyn noista jonkin verran, mutta se on sen arvoista, sillä nautin siitä, kun saan juosta täyttä vauhtia koiran vetäessä minua. Siinä on sitä jotakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Koirakolmikko kiittää kommentistasi!